Kustaa kirjoitti heille usein nuhdellen, että he kohtelevat kansaa niin ymmärtämättömästi, "että talonpojilla, kun he ovat oikein läpeensä köyhtyneet, ei ole muuta neuvoa kuin jättää koti ja kontu, vaimo ja lapset ja lähteä metsävarkaiden luo".
Pahimmillaan oli mielenkiihko Smålannissa; ainaiset sodat Tanskaa vastaan olivat siihen määrään ärsyttäneet kansan, että yksin heidän juhlavietoissansakin kauvan jälkeenpäin säilyi murhamielisyyden leima.
Tavallinen sotaleikki oli paini. "Miten syvältä sinä kärsit kylmää rautaa?" kysyi toinen mies toiselta. Sitte mittasivat he veitsen terällä, miten syvälle saisi iskeä. Ja ottelu alkoi sanoilla: "Minäpä viillän sinusta viipaleen, jotta kuu ja aurinko lävitse paistaa!" Usein loppui taistelu molempien kuolemalla. Sentähden kertookin vanha tarina, että vaimot, seuratessaan miehiään pitoihin tai kokouksiin, ottivat mukaansa kääriliinoja, sillä eiväthän he tietäneet, saisivatko he miehensä elävinä kanssaan kotiin.
Tämän aatelia vihaavan kansan luo tuli Kustaa v. 1520, paetessaan Kalmarista. Hänet otettiin vastaan peitsillä ja nuolilla ja sittemmin ilmaantui kansan levoton mieli moninaisissa muodoissa: tuontuostakin surmattiin kuninkaan vouti ja oltiin aina valmiit kapinoimaan.
Suuresti suututti se, ettei nykyään saisi käyttää aseita paitsi karhun, suden ja ketun ajossa; käräjiin, raastupaan, kirkkoon ja pitoihin oli ankarasti kielletty ottamasta jousia tai muita aseita.
Eivät ihmiset myöskään pitäneet siitä, että kuningas rauhoitti pyökki- ja tammimetsät sekä otti hirvet ja metsävuohet oman suojeluksensa alaisiksi.
Smålantilaiset olivat nyt vuosikausia nauttineet lepoa ja rauhaa. Varallisuus oli karttunut ja sen mukana tietysti itsenäisyyden- ja vapaudentunto. Se ilmeni luonnollisesti siinä, että jokaisen piti saada tehdä niinkuin tahtoi.
Kun Kustaa auttoi lankoaan tanskalaista talonpoikaispuoluetta vastaan ja ruotsalaiset sotajoukot kulkivat Smålannin läpi, uhkasi raivostunut kansa, että kyllä he kerran vielä opettavat ruotsalaisia herroja pysymään kotona, sensijaan että he nyt usuttavat vihollisjoukkoja heidän päällensä.
Mutta kuningas, joka tunsi mielentilan, lähetti suuren sotavoiman taivuttamaan smålantilaisia tottelevaisuuteen ja kuuliaisuuteen. He olivat olleet uppiniskaiset, itsepintaiset ja vastahakoiset, eivät olleet maksaneet vuotuisia verojaan eivätkä kymmenyksiään; he tappelivat eivätkä pitäneet kirkko- eivätkä käräjärauhaa. Nyt pidettäisiin kuninkaan käräjät. Päällikköjen piti tuomita ja rangaista jokaista hänen rikoksensa mukaan.
Mutta smålantilaiset nöyrtyivät heti, pyysivät kuninkaalta armoa ja tarjosivat alamaista sovintoa.