— Arvid Vestgöte on hirtättänyt lähettilääsi.
Dacken kurkusta pääsi mylvinä.
— Vai on hän uskaltanut!
— Hän asuu niin kaukana teistä.
— Pyhän Pietarin nimessä, kyllä minä etäisyyttä lyhennän. Hengellään saa hän tekonsa maksaa.
Uteliaasti silmäili Aatami toisesta toiseen, hypistellen risaista takkiaan.
Verkalleen asteli Dacke takaisin linnaan; munkki ja Aatami seurasivat häntä.
Rosvojoukko asusti suuren rakennuksen sisimmissä suojissa.
Suljetulla linnanpihalla paloi suuria tulia. Joku mies oli teurastamassa ryöstettyä karjaa, toiset kärvensivät tulessa lihakappaleita, joita oli ripustettu pitkien seipäitten neniin. Muutamat ratsastelivat pihamaalla, toiset huvittelivat sotaleikillä, olivat miekkasilla, ampuivat jousella, koettivat tulipyssyjä, jotka siihen aikaan vielä olivat sangen puutteelliset, tai harjoittivat lingolla-heittämistä.
Toiset olivat heittäneet pitkäkseen maahan, toiset pelasivat arpapeliä, tuontuostakin haukkuen toisiaan tai yltyen tappelemaan. Muutamat hoilottivat rakkauslauluja tai sotaisia viisuja, useimmat makasivat juopuneina.