Mutta puhe muuttui niinkuin ennenkin.
"Ennenkuin leikki smålantilaisten kanssa loppui", lisää kronikka, "tuli kelloon toinen ääni ja ylimieliset pojat myönsivät smålantilaiselle talonpojalle saman sotilasarvon kuin itselleen".
Herrat Lauri Siggenpoika ja Juhana Turenpoika olivat sillaikaa marssineet pääjoukon kanssa Smålantiin ja kutsuneet rahvaan kokoukseen Jönköpingiin.
Tapansa mukaan lupasivat talonpojat katumusta ja parannusta, sanoivat luopuvansa Dackesta ja tahtovansa pysyä kuninkaalle uskollisina, mutta tuskin oli sotajoukko lähtenyt heidän seuduiltaan, kun he jo rakensivat varustuksia metsään, siten katkaisten kaiken tuonnin ja viennin. Valtiomarski ja herra Juhana kulkivat Värendeen asti ja ylpeämpänä ja ylimielisempänä kuin koskaan ennen marssi Dacke kahdentuhannen miehen kanssa Vexiöhön.
Hän oli yli kuukauden ajan pitänyt Bergqvaraa asuntonaan; sieltä lähetteli hän joukkojaan reippaiden johtajain komentamina sotaretkille ja siellä otti hän vastaan heidän tiedonantojaan, tuontuostakin marssien Vexiöhön.
Mutta varsinaista suunnitelmaa ei hän tehnyt. Sinne minne kuninkaallisia joukkoja odotettiin, lähetti hän parhaat väkensä, kehoittaen heitä toimimaan viisaasti ja viekkaasti.
Munkit häntä suuresti auttoivat; he osasivat vaikuttaa raakoihin talonpoikiin ja aina, kun oli kysymys salaviekkaasta juonesta, osasi Dacke käyttää munkkeja hyväkseen.
Rosvoaminen ja murhaaminen olivat luvallista työtä ja mielellään heitti talonpoika kotinsa ja kontunsa, sillä saattoihan hän näiden asianhaarain vallitessa voittaa enemmän kuin oli kadottanut.
Dacke osasi houkutella kansaa luokseen myöskin iloisella elämällä ja hurjilla kemuilla. Hän tarjosi monenlaisia houkutuksia.
Nyt oli hän lähettänyt kaksi päällikköään itägötlantiin ja nostanut koko metsäseudun kapinaan; muuan joukko oli jo saapunut likelle Linköpingiä.