Mutta kaikessa hiljaisuudessa olivat he lähettäneet sanan likipitäjiin ja eräänä varhaisena aamuna herätti hirveä ryske koko leirin. Tuhansia kirveitä välkkyi ilmassa ja ennenkuin miehet ehtivät käsittää asemaansa, oli heidän leirinsä ympärillä murros ja sen takana seisoi kokonainen talonpoikaisarmeija.
Varmaan olisi kuninkaallisen sotaväen täytynyt saada surmansa tai antautua vangiksi, jollei muuan talonpoika olisi osoittanut salaista tietä, joka heille avasi ainoan pelastuksen mahdollisuuden.
He läksivät paikalla astumaan tätä tietä, mutta olivat niin varomattomat, että koko matkan pärryttivät rumpua; tämän huomasivat talonpojat, läksivät ajamaan pakenevia takaa ja piirittivät heidät. Nämä, ollen johtoa vailla, joutuivat pian mitä suurimpaan epäjärjestykseen. Väkevät talonpojat tappoivat joukottain sotamiehiä, kunnes kahakka vihdoin päättyi hurjalla paolla ja kuninkaan miehet pelastuivat metsien salaisimpiin soppeihin ja vuorten luoliin.
Tuhannesta sotamiehestä palasi ainoastaan muutama takaisin
Itägötlantiin.
Talonpojat saivat saaliikseen suuren joukon pyssyjä, miekkoja, piikkejä, kalpoja ja tapparakeihäitä.
Tämä saalis vietiin riemusaatossa suuren talonpoikaisjoukon leiriin
Vexiössä, Dacken omalla johdolla.
Kuninkaan sotajoukossa oli ainoastaan fennika saksalaista väkeä, kuusisataa valittua miestä, "parhaat sotamiehet koko Saksassa".
Muuten olivat he kaikki samallaiset, huusivat palkkaa ja ylvästelivät urhoollisuuttaan.
"Sitä puhetta kuului niin kauvan kuin sotaretkeä kesti", sanoo
Pietari Brahe, joka oli ylimpänä tarkastusherrana.
Unioninaikainen ylimielisyys vallitsi nykyisessäkin palkatussa sotaväessä. Kronikka panee sen suuhun lauseen: "jos taivaasta vaikka kokonaisen vuorokauden sataisi talonpoikia, niin meidän fennikamme heidät kaikki voittaisi".