Silloin valtasi syvä alakuloisuus Kustaan mielen.
Margareetakaan ei saattanut häntä lohduttaa.
Eikä hän tähän aikaan uskaltanut kertoa hänelle huoliaan, sillä hän oli sairaana ja kuningas pelkäsi tekevänsä hänet levottomaksi, jos kertoisi mitä kaikkia oli tapahtunut.
Kahta vaikeampi on meidän kärsiä niitä vastoinkäymisiä, jotka tiedämme johonkin määrin itse ansainneemme. Kustaa ei voinut eikä edes tahtonut salata itseltään, että syynä tähän smålantilaisten kapinaan suurimmaksi osaksi olivat ne uudet määräykset, muutokset ja verot, jotka hän hiljan oli säätänyt.
Olipa hän antanut tuon von Pyhyn pettää itseään!… Hän oli lahjoittanut hänelle koko luottamuksensa, täysin käsin osoittanut hänelle suosiotaan, uskonut hänen sanoihinsa, puolustanut hänen tekojaan ja vihdoin huomannut, että koko hänen toimintaansa johti omanvoitonpyyntö ja vallanhimo.
Vuoden alussa olivat von Pyhy, Yrjö Norman sekä muutamat muut herrat saaneet toimekseen lähteä Ranskaan sopimaan eräästä kauppayrityksestä ja jonkun ajan perästä osoittivat selvät laskut, että kansleri oli varastanut kruunun omaisuutta.
Syvästi asia koski kuninkaaseen. Mutta ei siinä kyllä, vaan muuan porvari Tukholmasta pyysi eräänä päivänä päästä kuninkaan puheille, vaatiakseen kostoa miehelle, joka salaa oli mennyt naimisiin hänen tyttärensä kanssa, vaikka hänellä Saksassa jo oli vaimo; sama mies oli sitäpaitsi kaikellaisilla verukkeilla houkutellut häneltä suurimman osan hänen omaisuuttaan.
Nyt oli mitta kukkurallaan! Tätä roistoa oli Kustaa pitänyt ystävänään ja valtakunnan ensimäisenä miehenä!… Hän lupasi Ulmanille, että oikeuden kouriin mies on joutuva ja otatti takavarikkoon koko von Pyhyn omaisuuden; mutta suurimman osan tämä jo oli ehtinyt pelastaa; itseään ei hän sentään ollut toimittanut varmuuteen… Porvari itki; hänen tyttärensä oli häväisty ja syösty epätoivon partaalle, itse oli hän miltei kerjäläinen.
Kuningas lohdutti häntä sillä, että omaisuutensa hän kyllä saa takaisin… enempää ei hän saattanut luvata.
Mutta porvarin mentyä sanoi hän kuningas Davidin kanssa: "Sinä panet minut häpiäksi minun läsnäasuvaisilleni, pilkaksi ja nauruksi niille, jotka minun ympärilläni ovat."