— Pois tieltä kurjat palkkasoturit! huusi hän, — tai saatte minun kädestäni surman.
Samassa singahti ilman halki kuula, se sattui hänen polvensa yläpuolelle, mennen hevosen ja hänen toisen säärensä läpi. Komea hevonen kaatui ja Dacke jäi sen alle.
Kaksi miestä, Pietari Djup ja Sven Haka sattuivat seisomaan aivan likellä sitä paikkaa, missä onnettomuus tapahtui.
Taistelua yhä jatkui, toinen ei ehtinyt ajatella, mitä toinen teki, sentähden onnistui miesten huomaamatta kantaa Dacke taistelupaikalta rantaan. He laskivat hänet veneeseen ja sousivat hänet järven poikki Etelä Vi'hin, jossa, metsässä Flakan talon luona oli varmoja piilopaikkoja.
Taistelu loppui, talonpojat pakenivat vuorille ja metsiin. 500 miestä oli kaatunut.
Tämän voiton perästä näytti kamala sota vihdoin päättyneen.
Mutta turhaan etsittiin johtajaa kuolleiden ja kaatuneiden joukosta; tuntui miltei siltä kun tuuli olisi hänet vienyt.
Talonpojat kuljeskelivat yhä vielä syvissä metsissä, paeten kuninkaan väkiä, jotka ryöstivät ja polttivat kyliä, etsien joka sopesta pelättyä Dackea.
Mutta savu palavista kylistä sytytti rajun epätoivon kansan mieleen ja päivä päivältä lisääntyi metsissä piilevien pakolaisten joukko; siellä oli yllin kyllin ruokatavaraa, kun sitävastoin kylissä vallitsi nälänhätä, koska niihin oli kielletty kuljettamasta muonaa.
— Koskemme me voi estää kuninkaan sotamiehiä hävittämästä ja polttamasta talojamme, sanoivat talonpojat, — niin eivät hekään saata kieltää meitä ottamasta ravintoamme, mistä voimme jotakin saada.