Nyt tuli Länsigötlannin herrojen vuoro.
Måns Bryntenpojan, Niilo Olavinpojan ja Ture Eerikinpojan piti selittää menettelynsä ja tehdä tili valtakunnan säädyille.
Ensimainittu astui tyynenä ja varmana esiin ja nyökäytti iloisesti päätään tuttaville ja ystäville.
Herra Niilo Olavinpoika koetti käyttäytyä samoin, mutta hänen tervehdyksensä teki teeskennellyn ja väkinäisen vaikutuksen.
Ture Eerikinpoika seisoi, niinkuin tavallisesti, synkkänä, umpimielisenä, välittämättä kenestäkään.
Heitä kehoitettiin pysymään totuudessa.
Kuningas oli läsnä.
Hänen puoleensa Måns herra heti kääntyi, alkaen keveällä, leikillisellä äänellä kertoa, että herra Ture Jönsinpoika on ankara ja vaativainen herra, jota siellä Länsigötlannissa kunnioitettiin kansan isänä ja valtiaana.
— Ei kenenkään päähän pälkähtänyt ruveta häntä vastustamaan, sanoi herra Måns kuninkaalle, — hän oli vanha ja heikko ja sentähden suostuttiin kaikkiin hänen esityksiinsä.
Mutta Kustaa oli luonut häneen niin vakavan katseen, että se alkoi häiritä Måns herraa; sentähden kääntyi hän pois ja rupesi silmäilemään vanhoja tuttuja.