— Missä Elsani on?
— Pian me hänet löydämme, kunhan saamme tulta. Tässä soihtu!
Vihdoin saivat he tulta soihtuun ja Aatamin piti vielä kerran mennä takaisin ottamaan avainta munkin vyöltä.
— Elämä elämästä, kuiskasi Aatami. — Tämä oli sinulle oikein!
Malttamattomana odotti Arvid hänen tuloaan. He avasivat oikealla olevan oven, mutta pieni huone oli tyhjä.
— Voi minua, jos ovat vieneet pois tyttäreni! vaikeroi Arvid
Vestgöte tuskissaan.
Mutta sitte avasi Aatami vasemmanpuolisen oven ja siellä seisoi Elsa. Hän oli kuullut ääniä, luullut tuntevansa isänsä äänen ja odotti nyt tuskallisessa jännityksessä. Siinä jo isä astuikin hänen eteensä.
Hän peitti kasvot käsillään. Joko hän oli taivaassa?
— Isä! kuiskasi hän.
— Elsa, lapseni!