— Pahallakin voi olla kaunis nahka, huomautti vaimo, — minä tiedän, mitä tiedän.
— No mitä tiedät, muori kulta? kysyi tyttö.
— Että silloin kun prinssi syntyi, taivaalla oli niin pahoja merkkejä, että hiukset nousevat pystyyn sitä ajatellessakin.
— Eivätpä teidän hiuksenne näy nousevan, keskeytti hänet nuori sotamies nauraen.
— Senkin nulkki, tosin ne nyt ovat lähteneet, mutta aikoinaan olivat ne sangen kauniit ja tiedän minä, kuka niistä piti, vaikken sitä kerro.
— Mitä tapahtui hänen syntyessään? kysyi tyttö uteliaasti.
— Voinhan minä sen kertoa, sillä eihän se mikään salaisuus ole, että kuninkaan tähtientutkija tuli perähuoneeseen ja puhui: "koskei lapsi vielä ole syntynyt, niin langetkaa, kaikki jotka täällä olette, polvillenne ja rukoilkaa kanssani, ettei se syntyisi tänä hetkenä, sillä taivaalla on niin pahoja merkkejä, että jos se nyt syntyy, niin siitä tulee surun lapsi koko Ruotsin valtakunnalle".
— No, kuinka kävi?
— Samassa kuulivat he jo lapsen huutavan.
— Voi, taivaan pyhät!