Vanhan ajan hengen rohkeimmat, toimellisimmat ja mahtavimmat miehet olivat kaatuneet.
Rahvas oli oppinut pelkäämään "taistelua oman ovensa edustalla" ja sen huonoja kokemuksia vahvistivat vielä kuningas Kustaan neuvot ja varoitukset; talonpojat eivät ainoastaan pelänneet häntä, vaan he kunnioittivat ja rakastivat häntä ja pitivät hänen valtaansa niin lujana ja järkähtämättömänä, ettei kukaan enään uskaltanut lähteä painimaan kuningas Kustaan kanssa.
Myöskin se uusi uskonoppi, jota hän mitä suurimmalla huolella oli koettanut istuttaa kansaansa, oli omiaan jalostuttamaan tapoja ja mielipiteitä sekä taivuttamaan mieliä yhteiskuntajärjestykseen ja kuuliaisuuteen esivaltaa kohtaan.
Mutta samalla huomasi Kustaa selvästi erehdyksensä. Hän oli ottanut palvelukseensa useita ulkomaalaisia, sillä hän oli luullut heitä taitavammiksi, mutta he olivat kerran toisensa perästä pettäneet hänet. Ja kokemustensa varoittamana kutsui Kustaa sittemmin ani harvoin valtakuntaan ulkomaalaisia; vielä vähemmin uskoi hän tärkeitä asioita heidän toimitettavakseen tai antoi heille sijan neuvostossa. Vanhaksi tultuaan sanoi hän pojilleen: "nämä raa'at koulukarhut eivät ole saaneet aikaan mitään, mutta koska he nyt meidän huolenpitomme kautta ovat tulleet ymmärtäväisiksi, niin saavat he toimekseen ainoastaan vähäpätöisempiä asioita. Eivätkä ruotsalaiset mielellään kärsi ulkomaalaista maan toimissa; sillä nenäkäs hän onkin."
Tammikuun 9 p:nä kokoontui valtakunnan ritaristo ja aateli, yhteensä sataneljäkymmentäviisi henkeä, piispoja, kauppakaupunkilaisia, vuoritilallisia ja rahvaan valtuutettuja valtakannan kaikista tuomiokunnista, yleiseen valtiokokoukseen Vesteråsiin ja täällä vahvistettiin perintöoikeus, joka neljä vuotta aikaisemmin oli säädetty Örebrossa, jolloin prinssi Eerik oli tunnustettu Ruotsin valtakunnan perintöruhtinaaksi.
Tämä tapahtui taivasalla, Stellhagen nimisessä haa'assa, joka linnan länsisyrjäitä ulottuu Mälariin asti.
Kokouksen kestäessä ilmestyi taivaalle komea sateenkaari, "mutta juuri sen päälle lankesi syntipilvi", kertoo kronikka, ja ympärillä seisova kansa ravisteli päätään.
— Tuo ei tiedä hyvää, virkkoi muuan vanha vaimo.
— Kuka sellaisista välittää? vastasi nuori sotamies. — Kauniimpaa prinssiä saa etsimällä etsiä.
— Ja kuinka hänellä on kummalliset silmät, huudahti muuan nuori tyttö, — ne ihan lävistävät ihmisen!