Marraskuussa raivosi sotajoukossa tarttuva tauti, ja annettuaan tarkkoja, helliä määräyksiä väen hoidosta, läksi Kustaa takaisin Helsinkiin; sieltä lähetti hän neljätoista aarnia reiniläistä viiniä sotamiehille, jotta he pysyisivät reippaalla mielin.
Mutta suurempia huolia oli vielä tulossa. Tammikuussa v. 1556 marssi maahan 150,000 venäläistä, jotka piirittivät Viipurin. Ruotsalaisia oli tuskin kahdeskymmenes osa. Kustaalle oli luvattu apua Liivinmaalta ja Puolasta, mutta sitä ei kuulunut.
Silloin kirjoitti hän prinssi Eerikille, että hän lähettäisi niin paljon apua kuin suinkin.
Mutta suuri vaara voitettiin yhtä pian kuin se oli ilmaantunut.
Piirittäessään Viipuria eivät venäläiset olleetkaan huomanneet ottaa haltuunsa ulkopuolella linnaa olevaa navettaa, jossa koko heinävarasto säilytettiin.
Toisena yönä venäläisten tulon jälkeen saivat sotamiehet käskyn kuljettaa kaikki heinät linnaan, johon työhön kului koko yö. Oli kova pakkanen, mutta paljas maa, joten heinät olivat kuljetettavat rattailla. Linnasta johti navettaan pitkä telasilta, sillä linna oli saarella, mutta navetta mannermaalla.
Rattaiden räminä oli niin kova, että se tunki venäläisten korviin asti.
He kuuntelivat kuuntelemistaan eivätkä voineet käsittää, mistä melu tuli.
Kun ei siitä koskaan tullut loppua, niin alkoivat he kuvitella, että suuri ruotsalainen sotajoukko, monta tuhatta miestä, marssii linnaan.
Hirveä pelko valtasi heidät ja koko suuri joukko läksi liikkeelle keskellä yötä ja palasi Venäjälle. Ainoastaan muutamia tuhansia miehiä jätettiin leiriin, jotta pako saataisiin peitetyksi.