— Huomenna.
— Oi Niilo, Niilo, silloin minä kuolen!
Itkiessään hytki hän suonenvedontapaisesti. Niilo istuutui hänen viereensä ja koetti häntä rauhoittaa.
Tyttö kietoi kätensä hänen kaulaansa ja suuteli häntä.
Äkkiä nousi nuorukainen.
— Ei, huudahti hän, — ei näin! Suo minulle anteeksi, Cecilia!
— Mitä? kysyi Cecilia kummastuen.
— Minulla ei ole oikeutta suudella sinua ennenkuin teen itseni sinun arvoiseksesi.
— Mutta entä jos minä tyydyn sinuun tällaisena ja tahdon antaa sinulle suudelmani, puhui tyttö hymyillen ja ojensi käsivartensa häntä vastaan.
— Niin en saa väärinkäyttää luottamustasi… Hyvästi sinä, joka olet minulle rakkain maailmassa, oma Ceciliani, pysy minulle uskollisena, sillä ilman sinua ei minulla ole onnea maailmassa!