Nuori kreivi taas ei nähnyt muita kuin Cecilian ja niin tulinen oli hänen katseensa, että Cecilian miltei koko ajan täytyi pitää silmänsä maahan tähdättyinä.
Tämä juhla antoi tietysti paljon aihetta arveluihin ja vaikka Katarina aivan hiljaa oli kuiskannut kuningattaren korvaan: "antakaamme hänen jäädä tänne", niin kaikki vieraat jo tiesivät, että hänestä tulisi Itäfrieslannin kreivitär.
Viime aikoina oli kuninkaalle käynyt mieluisaksi tavaksi jutella ruotsalaisistaan ja luonnollisesti tämä puheaine hänelle olikin rakkain. Nyt seisoi hänen rinnallaan Sten Lejonhufvud, veljenpoika Pietari Brahe sekä useita ulkomaalaisia herroja.
Puhuttiin ruotsalaisten luonteesta ja kuningas lausui:
— Ruotsalaiset ovat heti valmiit suostumaan, ennenkuin ovat ottaneet selkoa siitä, mikä on hyödyllistä ja oikein.
— Myönnän, että minäkin nuorena olin juuri sellainen, sanoi Sten herra.
— Minä puolestani, huomautti herra Pietari, — olen luullut huomanneeni, että pelkäämätön, miehekäs kuningas on heille välttämätön.
— Olet oikeassa, vastasi Kustaa; — he eivät kärsi nahjusmiestä, mutta eivät myöskään vääryyttä eivätkä orjuutta. Minun kokemukseni mukaan ovat he voimakkaat, rohkeat ja notkeat sekä kelpaavat melkein mihin tahansa; he ovat hyväluontoiset ja kekseliäät ja yhtä opinhaluiset kuin mikä kansa tahansa, vaikka joskus ovatkin aika pitkäpiimäiset.
Joku kysyi häneltä, kauvanko prinssi Juhana viipyisi Englannissa.
— En tiedä, vastasi Kustaa, — ilma on varmaankin siellä terveellisempi kuin täällä.