— Entä tämä vyö! Cecilia kiersi sen kiireesti vyötärensä ympäri. —
Se sopii mainiosti!
— Mahtaa sopia, se oli äitisi ja teidän vartalonne on ihan sama.
Tyttö kietoi kätensä hänen ympärilleen ja suuteli häntä.
— Miten saatankaan sinua kiittää!
— Minäpä heti sanon. Vanha isäsi on nyt koristanut sinut helmillä ja jalokivillä, korista sinä häntä hyvillä tavoilla, arvokkuudella ja sulolla. Muista, Ceciliani, että jota korkeammalla me seisomme, sitä useampi meihin katsoo; luonto on jakanut sinulle runsaat lahjat, ne voivat tuottaa sinulle suuria kiusauksia.
— Ei ole vaaraa!
— Tuo nuori kreivi!
— Hänkö! pääsi miltei ylenkatseellisesti neidin huulilta.
— Hän ei ole mitään eikä omista mitään.
— Niin, minä en hänestä välitä.