— Pikku Cecilia, mikä sinun on?
Hän irroitti hänen käsivartensa ja asetti hänet polvelleen istumaan.
— Mikä sinun on, lapseni?
— Ei mikään, vastasi tyttö nyyhkyttäen.
— Äskenhän itse tahdoit lähteä?
— Mutta minä olen yhtä tyytyväinen, jos saan istua täällä luonasi.
— Mutta, lapseni, miltä tämä näyttäisi?
— Siitä en välitä!
— Ihmiset työntäisivät syyn minun niskoilleni.
— Sen sinä kyllä jaksaisit kantaa.