— Kai suudelman? virkkoi talonpoika vihoissaan.
— Olisinpa mielelläni antanut sen.
— Minä en ollut estämässä!
— Hän ei pyytänyt suudelmaa. Kaikki nauroivat.
— Se se vasta on kuningas, huudahti merimies, — joka ei jahtaa naisiamme! Eläköön hän sata, kaksisataa, kolmesataa, ei, tuhat vuotta!
Taas purskahtivat kaikki nauruun.
— Tahdotteko tulla tänne, täällä kyllä kuulee, vaikkei näe, sanoi linnasotamies, avaten oven ahtaaseen käytävään, josta viiston kulman ohi saattoi nähdä valtiosaliin.
Kysyi vielä, tahtoivatko he!
Koko joukko ryntäsi käytävän suulle, sulloutuen niin tiheään kuin suinkin.
Komea näky heille avautuikin.