— Ne ovat kai koristuksina.
— Olen laskenut, että monessa kirkossa on viisikin kelloa, kertoi
Aatami, — mutta useimmiten niitä on neljä.
— Taitaapa kyllä olla.
— Ne ovat kai kalliita kapineita?
— Kyllä ne maksavat paljon rahaa.
Mutta nyt vaipui kuningas syviin mietteisiin.
Aatami tiesi, että silloin pitää olla hiljaa ja sentähden hiipi hän pois. Aatami ei enään ollut lapsi, hän kulki jo omia teitään.
Kansleri kirjoitti juuri kuninkaan kirjeitä, mutta loi tuontuostakin katseensa rakastettuun herraan miettien, mitä tämä nyt mahtoi ajatella. Tärkeitä asioita, sen saattoi nähdä hänen katseestaan.
Äkkiä nosti Kustaa silmänsä ja lausui iloisesti hymyillen:
— Kiitä Jumalaa kanssani, sillä nyt tiedän, mitä teen. Kansleri katseli häneen kysyvästi.