Hetkisen perästä, kello 8 aamulla, P. Mikon päivänä, sunnuntaina syyskuun 29:nä vuonna 1560 veti hän viimeiset hengenvetonsa.
Joulukuun 21 päivänä laskettiin kuningas Kustaan ruumis ynnä hänen molempien puolisovainajiensa ruumiit hänen oman määräyksensä mukaan Upsalan tuomiokirkon ylimpään kuoriin, pääalttarin luo; siinä olikin arvokas lepokammio kuninkaalle, jonka nimi, hänen inhimillisistä heikkouksistaan ja puutteistaan huolimatta, kuitenkin on pysyvä kuolemattomana, sentähden että kuningas Kustaa uhrasi koko elämänsä ja kaikki voimansa Ruotsin maan ja kansan hyväksi.
Hän täydensi ja kruunasi Engelbrektin ja Sturein työn. Hänen laskemalleen perustukselle ovat vuosisadat rakentaneet ja voi meitä, jos joskus laskemme toisia perustuksia, sillä, sanoo Geijer Kustaa Vaasalle:
Kansalle kiihtyneelle sa rauhan toit, sen kahleet katkoit. Sua vaikka pelkäs ruotsalainen kuin isää ankaraa, niin vapahana miesnä hän kättäs suuteli.
Näihin sanoihin tuntuu suuri kuningas itse vastanneen:
Kuningas kova vaikka ma olinkin, niin muistot sentään jäävät minusta rakkahat. Ja tuleva on aika, kun Svean lapset nostaa tahtois haudastain mun, jos vaan voisivat.