"Ja he uskaltavat?"
"Luottavat siihen, ettette tahdo enää nähdä häntä."
"En olisi tahtonutkaan."
"Jollei minua olisi lähetettykään noutamaan, olisin tullut tänne kuitenkin", lisäsi Ursula; "sydäntäni viilsi, kun kuulin, että tehdään vastoin käskyjänne… Mutta jos tahdotte, niin hankin muutamia jänteviä miehiä, ja sen lupaan, että he kyllä pitävät miehen kiinni…"
"Ei, Ursula, luostarin arvo joutuisi vaaraan, jos maailma pääsisi tietämään, että kavaluus on löytänyt tiensä pyhien muurien sisällekin. Lähteköön ritari täältä; rikolliset toveruskunnan piirissä eivät sitä vastoin saa jäädä rankaisematta."
"Mutta ritari on iskenyt silmänsä kauniiseen Kaarinaan, ja häntä uhkaa suuri vaara."
"Hänen suojelemisensa kuuluu hänen isälleen; riennä hänen luokseen, Ursula, valmista häntä vaaroihin, sano että hän laittautuu matkakuntoon ja vie tyttärensä täältä huomisiltana messun jälkeen, silloin se voi tapahtua aivan huomaamatta."
"Kyllä, sen teen!" Ja Ursula riensi pois täyttämään saamaansa tehtävää.
Mutta Märeta tunsi mielipahaa ja suuttumusta, jota hän ei voinut voittaa… Tämä hänelle uskotun vallan ja johdon halveksuminen oli enemmän kuin hän saattoi ja sai sietää. Luostarin säännöt oli väkivaltaisesti rikottu, se vaati rangaistusta.
Piispa Hemming Gadd oli paavillisella käskyllä erotettu virastaan. Espanjalainen kardinaali Jakobus Arborensis, joka hänen jälkeensä oli saanut paikan, ei koskaan välittänyt hiippakunnan asioista eikä edes maassa käynytkään. Sentähden oli kirkollisissa kysymyksissä käännyttävä tuomiorovastin puoleen, ja vihkimisiin oli kutsuttava piispoja vieraista hiippakunnista.