Se kunnioitus, millä hänet otettiin vastaan, oli sekoitettu pelon tunteella; tuntui ikäänkuin olisi ukkosta ilmassa, vaikkei ollutkaan mitään pilviä näkyvissä.
Vielä pahempaa tuli, kun saatiin tietää, että hän oli tullut abbedissan hartaasta pyynnöstä; se oli tapahtunut konfessorin tietämättä.
Abbedissalle ilmoitettiin heti, että tuomiorovasti määräsi keskustelun seuraavaksi päiväksi messun jälkeen.
Sillävälin otti tuomiorovasti selkoa olosuhteista luostarissa. Konfessori oli pitänyt päiväkirjaa ja voi sitä paitsi antaa tietoja monista muista luostareista, jotka oli perustettu samojen sääntöjen mukaan kuin Vadstenakin ja joiden kanssa hän oli sen johdosta ollut lähemmässä yhteydessä.
Hannu Braskilla oli suuri kyky nähdä ihmisten läpi, hän näki heti, että hänellä tässä miehessä oli edessään kyvykäs välikappale, mutta ei ajattelevaa, itsenäistä miestä. Abbedissakohan häntä mahtoi käyttää hyväkseen vai kuka muu?
Kun tuomiorovasti meni levolle, ja konfessori lähti hänen luotaan, kohtasi viimeksimainittu veli Laurentiuksen. Molemmat menivät yhdessä kirjastoon, jossa parhaiten oltiin häiriytymättä.
"Oletteko sanonut hänelle kaiken?"
"Sitä en uskaltanut!"
"Hän saa tietää sen huomenna!"
"Luuletteko todellakin…?"