Tiedämme jo, että hän oli suurella hyväntahtoisuudella luvannut ottaa Kaarinan hoiviinsa. Nuoren tytön kauneus hämmästytti häntä kuten kaikkia muitakin, ja abbedissan kirje niistä vaaroista, joille hän oli joutunut alttiiksi, lisäsi yhä enemmän sitä osanottoa, jota Kristina oli ensi hetkestä tuntenut häntä kohtaan.
Nuorta rouvaa ilahutti suuresti kuulla puhuttavan Märetasta; hän oli lapsena nähnyt tämän ja tiesi että hänet oli pakoitettu kantamaan huntua. Tytön kuvaukset tästä kalpeasta, surullisesta nunnasta liikuttivat häntä kyyneliin saakka.
Eräänä päivänä sai hän Cecilia rouvan vieraakseen. "Minä tulen ainoastaan tuomaan huonoja uutisia", sanoi tämä.
"Niitä on helpompi kestää, kun ne tuotte te, rakkahin sisar", vastasi
Kristina.
"Herra Pietari Turenpoika…"
"Hänkin on luopio, tiedän sen."
"Hän on näyttänyt herralleni erään kirjeen, jonka hän on saanut
Hemming piispalta…"
"Hänkin!" huudahti Kristina surullisesti. "Se olisi totisesti katkerinta kaikista."
"Kirje voidaan selittää eri tavoin. Hän oli vähäistä ennen saanut tiedon Svante herran kuolemasta ja on nyt sangen epätietoinen, palaako hän Ruotsiin vai ei."
"Onko siinä kaikki?"