"Nyt olette väärässä; jos tuntisimme ja ymmärtäisimme sen oikein, emme käyttäisi sitä niin usein väärin!"
"Kuinka vähän tunnette maailmaa! Luuletteko, etteivät ne rouvat ja neitsyet, jotka nyt liikkuvat tuolla linnansuojissa, mieluummin kumartuisivat kuningattaren edessä kuin jalon rouva Kristina Gyllenstjernan, vaikkapa hän pystyisikin miekka kädessä puolustamaan ruotsalaisten oikeutta vihollisten sortoa vastaan?"
"Herra Knut Eskilinpojan oma emäntä ei tunnusta todeksi sellaista arvostelua", vastasi Kristina hymyillen. "Mutta sydämellisesti kiitän teitä niistä lohduttavista sanoista, joita olette puhunut, ja tahdon siitä kirjoittaa herralleni."
Mutta jo seuraavana päivänä sai Kristina hämmästyksekseen ottaa vastaan herra Sten Kristerinpojan; tämä ei ollut yhtään hämillään mutta näytti siihen sijaan olevan sangen kiihtyneessä mielentilassa.
"Tulen Nyköpingistä", sanoi hän; "ja vaikka olen siitä jo kirjoittanut Sten herralle, tahdon sanoa sen teillekin. Arkkipiispa tekee pahaa niin paljon kuin voi; häneltä on saapunut kirjeitä Itä-Göötanmaalle, ettei kenenkään ole tehtävä valaa, ennenkuin hän lähettää sanan, kuka on tuleva valtionhoitajaksi."
"Eikö hän ole siksi määrännyt herra Erik Trollen?"
"Se vanha kettu juonittelee minkä voi, mutta se ei estä sitä, että kaikki luopuvat hänestä; mitä selvemmin hän osoittaa, mihin hän tähtää, sitä vähemmän saavuttaa hän luottamusta. Niilo Boonpoika, joka ajaa hänen vaaliaan, onnistuu paremmin alamaassa meidän seuduillamme, sillä hän varoo näyttämästä, mitä piilee pohjalla."
"Mitä se sitten on?" kysyi kokematon Kristina rouva.
"Pappisvalta! Herra Erik Trolle on ainoastaan kilpenä, pojan on suoritettava tehtävä."
"Herra Kustaa Trollen?"