"Kehnon miehen kanssa on vaikea olla tekemisissä, mutta ilkeä nainen on koko piru, jollei olekin paholainen itse, sillä hän voi väliin tekeytyä aivan valkeuden enkeliksi, enkä tiedä, onko kukaan muu hornan henki saanut sitä kykyä."
Muuan uusi vierailu vapautti Kristina rouvan jatkamasta tätä keskustelua, mutta kun Sten herra lähti, sanoi hän hänelle hyvästellessään: "Olkaa varuillanne, teitä uhkaa suuri vaara; tahtoisin, mutta en voi sitä estää."
Kristina ei tullut kysyneeksi, millainen vaara oli, mutta hänen mieleensä muistui äkkiä abbedissan kirje, ja hänessä heräsi epäluuloja sen johdosta, että Knut, joka oli useita viikkoja oleskellut Tukholmassa, ei vielä ollut käynyt hänen luonaan.
Muutamia päiviä sen jälkeen saapui myöhään eräänä iltana muuan Sigrid rouvan palvelija Ekasta; hän oli äkkiä sairastunut ja toivoi, että Kristina rouva tahtoisi tulla hänen luoksensa. Lähettiläs oli samoin tuonut kirjeen Cecilia rouvalle; tämä oli luvannut viipymättä lähteä Ekaan.
Kristiina seisoi neuvotonna ja pelästyksissään; hänen sydämensä veti häntä äidin luo, mutta velvollisuus vaati hänen läsnäoloaan linnassa… Saattoi saapua kirjeitä ja viestejä, joihin oli vastattava… Olikohan hänellä oikeutta herransa tietämättä ja suostumatta… Hänellä ei ollut ketään, kenen kanssa neuvotella, paitsi Ceciliaa; hän päätti sentähden lähteä tämän luo.
Hän käski kantotuolinsa esiin; mukaan ei saanut tulla ketään muita kuin Kaarina. Helmikuu oli lopuillaan ja ilma kylmä; hän kääreytyi turkiksilla reunustettuun vaippaansa ja niin hän kuin Kaarinakin peittivät kasvonsa tiheillä mustilla hunnuilla.
Lunta ei ollut satanut hyvään aikaan ja kadut olivat liukkailla jäätiköillä, sentähden kantajat kulkivat Kristinan kärsimättömästä mielestä aivan liian hitaasti.
Juuri heidän päästyään ulos linnanportista kaatui muuan miehistä; tämä sai aikaan hieman viivykkiä ja Kaarina raotti uudinta nähdäkseen, oliko mies loukannut itseään. Kristina oli niin kiintynyt ajatuksiinsa, ettei hän pannut sitä merkille.
"Jalo rouva, kääntykäämme takaisin", kuiskasi Kaarina ja vetäisi nopeasti päänsä takaisin. "Mitä ajattelet?"
Kantajat lähtivät jatkamaan taivallustaan. "Ette siis pelkää…"