"Mies ei suinkaan ole loukkautunut, koska he voivat heti jatkaa matkaa."
"Mutta toiset?"
"Mitkä toiset?"
"Ne, jotka kävivät käsiksi kantotuoliin."
"Sitä minä en huomannut."
"Ettekö kuullutkaan mitään?"
"En! Mitä sitten?"
"Muuan sanoi: 'Joko nyt heti?' Silloin vastasi toinen: 'Näin lähellä linnaa? Tehdään, kuten oli sovittu!'"
"Pyhä neitsyt!" Nyt ymmärsi Kristina, että hänet oli pyydystetty ansaan; mistä hän saisi apua? Kadut olivat autiot ja tyhjät. Olisipa hänellä ollut edes veitsi, mutta hänellä ei ollut mitään, ei mitään puolustaakseen itseään… Mutta tyyneyttään, neuvokkuuttaan ei hän siltä menettänyt.
"Jos voit pelastua, Kaarina", kuiskasi hän, "niin ota selko, mihin minut viedään ja kerro sisarelleni Cecilialle."