"Ei väärin keinoin, ei pelkästä ilmiannosta, ilman todistuksia. Ihmiset tulevat sanomaan teille, että Sten herra pelastui pelkästä sattumasta, minä sanon teille, että se tapahtui Jumalan sallimuksesta; mitä maailma sanoo sattumaksi, ne ovat solmuja niissä näkymättömissä langoissa, joilla kuolevaisia tietämättään johdetaan. Ne pysähdyttävät heidät kiireisessä riennossaan, ne saavat heidät katsomaan ympärilleen tai taakseen, joskus ajattelemaankin tilaansa… Olkaa varma siitä, ettei se ollut tarkoituksetta, kun sattuma tai solmu esti heidät juuri siinä, missä se tapahtui."
"Mutta eikö se tieto, jonka nyt olen saanut, ole sellainen solmu, joka sisältää kehotuksen: ota vaari!"
"Tosin täytyy teidän ottaa vaari siitä, kuinka ihmeellisesti hyvä Jumala on suojellut teidän herraanne, ja uskoa, että hän tulee tekemään sen yhä eteenkinpäin. Silloin ette hätiköi turhaan pelkonne vallassa, vaan täytätte velvollisuutenne niin pitkälle kuin voitte ja jätätte lopun Jumalan käteen."
"Olette oikeassa", vastasi Kristina nöyrästi.
"Rakas isä, jääkää hänen luokseen, kunnes palaan Upsalasta", pyysi
Sten herra.
"Sen teen mielelläni."
Niin Sten herra lähti.
Seuraamme hänen mukanaan.
Oli juuri Eerikin messun aika, ja suuren markkinaväen joukossa nähtiin runsaasti rahvastakin.
Herrat molemmista puolueista olivat saapuneet miehissä, ylhäisin heidän joukossaan oli herra Erik Trolle; hänellä oli mukanaan lukuisa ja upeasti varustettu seurue ja hän retkeili moneen kertaan kautta katujen tyydyttääkseen uteliaita katsojia.