Ahtaalle tunkeutunut kansanjoukko seisoi sillävälin kärsivällisesti odottaen, mitä oli tuleva; arkkipiispa huomasi, että suurin osa oli rahvasta, ja se luotti häneen; hänen oli puhuttava etupäässä näille.
Ja kirkkaalla äänellä, jolla vielä oli jälellä paljon entisestä soinnustaan, puhui hän maan arveluttavasta asemasta. Tämän käsittäen kai monet olivatkin tänne saapuneet neuvottelemaan tärkeästä asiasta?
"Niin, aivan niin!" huusivat monet äänet.
"Tahdotte valtakunnan herrojen kanssa valita uuden valtionhoitajan?" kysyi hän.
"Niin tahdomme!"
"Siksi olemme tulleet!"
"Paljon olemme asiaa tuumineet ja harkinneet", jatkoi arkkipiispa. "Tässä tarvitaan miestä, jolla on kokemusta ja syvä käsitys asioista, miestä, joka yhtä pontevasti voi johtaa puhetta neuvoskamarissa kuin käyttää miekkaakin maan vihollisia vastaan… Jos tiedätte siihen kenen arvokkaammaksi, sanokaa se vapaasti. Mutta uskotut miehet neuvostosta, jotka ovat täällä läsnä, ovat yhtyneet kannattamaan herra Erik Trollea päälliköksi ja valtionhoitajaksi, ja olisi varmaan maalle suureksi siunaukseksi, jos te kaikki kunnon miehet, mihin säätyyn ja asemaan kuulunettekin, tahtoisitte yhtyä meidän kanssamme valitsemaan hänet maan herraksi ja päälliköksi!"
Arkkipiispa vaikeni, talonpojat olivat vaiti ja katselivat toisiaan; silloin kuului muminaa, joka kasvoi kasvamistaan.
Melkein vastapäätä piispaa, alhaalla torilla, seisoi muuan itägööttalainen, karkeatakkinen ja karkeakasvoinen, mutta molempien kudos oli lujaa. Hän katsoi ylös kunnianarvoiseen isään ja virkkoi leveällä itägööttalaismurteellaan niin kovasti, että se kuului yli torin: "Me emme halua miestä Trollen suvusta, Trollet ovat kaikki Tanskan väkeä."
"Ei, ei, emme tahdo heitä!" huusi koko joukko.