Ei siis mitään epäilystä.
Silloin kuuli hän alhaalta puhetta, eukko kuului siellä kertovan miehelleen, mitä Kaarina oli hänelle sanonut, että hän oli ainoastaan halpa palvelijatar eikä suinkaan jalo rouva Kristina Gyllenstjerna.
Mutta sitä ei tahtonut uskoa kukaan, mitä varten olisi hänen silloin tarvinnut juosta tiehensä? Miehet näkivät tässä todistuksen, että hän oli hyvin viekas ja häntä oli kohdeltava mitä suurimmalla varovaisuudella.
"Jos laita on kuten hän sanoo", huomautti nainen, "niin ritari ei kenties annakaan luvattua palkintoa."
"Saittehan hänen turkisvaippansa?"
"Mutta hänellä ei ole enää mitään antamista!"
"Minä menen ritarin puolesta takaukseen", virkkoi opas jälleen. "Sanotaan, että Kristina rouva on kaunis, ja kaunis on tämäkin; hän on siis oikea. Suuremmaksi varmuudeksi tahdon itse ottaa selkoa."
Kaarina kuuli miehen kompuroivan portaita ylös. Hän ymmärsi, että tässäkin oli vaara tarjona.
"Kuinkas täällä on laita?" kysyi mies jotensakin kursastelematta astuen muitta mutkitta huoneeseen.
"Kenen käskystä tulette?" kysyi Kaarina hallitsijattaren katseella ja äänellä.