"Kenenkäs sitten?"
"Jalon rouva Kristina Gyllenstjernan."
"Ettekö te ole hän?"
"Ainoastaan hänen palvelijattarensa."
"Sen olette sepittäneet kokoon!"
"Totta se on, mutta auttakaa nyt jalkaani!"
"Ei mitään ilmaiseksi!"
"Ottakaa sitten vaippa; hän antaa kyllä minulle anteeksi."
Vanhus myhäili. Hän veti jalan sijoilleen; se teki sangen kipeää, ja Kaarina tunsi, että tulisi viipymään useita päiviä ennenkuin hän voisi varata jalallaan. Eukko oli mennyt ja vienyt turkisvaipan mukanaan; nuori tyttö oli jäänyt yksin.
Mihin oli hänen nyt ryhdyttävä? Kun hän katseli ympärilleen huoneessa, huomasi hän useita esineitä, jotka kaikki viittasivat siihen, että ritarilla oli täällä ylhäällä asuntonsa. Maahan heitettynä makasi taskuliina, johon oli ommeltuna kirjaimet K. A.