"Viipyykö hän kauan?"
"Aina kauemmin kuin itse toivoisi."
"Menkää hankkimaan minulle jotakin syötävää."
"Siitä saa akka alhaalla pitää huolen, mutta tahdon tehdä sen tällä kertaa."
Kaarina oli taas yksin, jalkaa koski, varmaankin oli se nyrjähtänyt; ripeällä liikkeellä saattoi sen saada jälleen paikoilleen, mutta kuka tekisi sen hänelle; vanha nainen kenties?
Vihdoin tämä saapui tuoden aamiaisen. Kaarina oli pelkkää ystävällisyyttä, ja kun eukko vastasi myöntävästi kysymykseen, ymmärsikö hän jäsenvammoja, ojensi Kaarina hänelle pelottomasti jalkansa ja pyysi häntä vetämään sen heti sijoilleen.
"Mitä annatte minulle siitä?"
"Minulla ei ole rahaa mukanani."
"Mutta tuo turkisvaippa?"
"Se ei ole minun."