"Se on jo myyty", änkytti hän vapisevalla äänellä.
"Kenelle?"
"Muutamalle kauppasaksalle!"
"Miksi lahjoititte sen pois?"
"Jalkani nyrjähti sijoiltaan, hän veti sen jälleen paikoilleen eikä minulla ollut mitään muuta, millä palkita se."
"Toimita vaippa takaisin viidessä minuutissa", huusi ritari, "tai, kautta kelpo miekkani, en ole yhtä armelias kuin äsken."
Brita muori vääntelehti tuskissaan, hän heitti rukoilevan katseen Kaarinaan, mutta tämä seisoi tyynenä ja kylmänä; ritari laski kätensä miekan kahvalle, ja silloin riensi eukko arkulle nurkkaan ja avasi sen. Hitaasti otti hän turkin esiin. "Kauppasaksa tekee kai minut onnettomaksi", sanoi hän, "sillä hän on sen jo maksanut."
Ritari tempasi sen hänen kädestään, silloin putosi muuan paperi lattialle, hän otti sen ja katsoi kysyvästi Kaarinaan. "Se putosi vaipan taskusta", sanoi hän.
"Kuuluu kai Kristina rouvalle", sanoi Kaarina tyynesti. "Minä en osaa lukea."
Ritari avasi sen. Se oli sama väärennetty kirje, jonka Knut herra oli lähettänyt Kristinalle ja jossa kutsuttiin häntä äitinsä sairasvuoteen ääreen. Kaarina arvasi, mitä se sisälsi, mutta oli liian viisas sitä tunnustaakseen.