"Tulen pelastamaan sinua!"
Ilo oli nyt yhtä kiihkeä. Hän tiesi kyllä, sanoi hän, ettei veli jättäisi häntä vihollisten käsiin, vaan rientäisi hänen avukseen.
Kaarle herra kertoi nyt jutun, kuinka muuan urkkija oli saanut riittävän tiedon kaikista Knutin aikeista. Kristina rouvaa oli myös varoitettu ja tämä oli ryöstättänyt häneltä muutaman alhaisen neidon, saadakseen syytä häntä vastaan. Pelastaakseen rakkaan veljensä aiotusta häväistyksestä oli Kaarle lähettänyt palvelijansa vangitsemaan ja viemään hänet pois ennenkuin sotamiehet Tukholmasta ehtivät saapua; mutta he olivat vielä etsiskelemässä ja hänen oli sentähden varman saattueen kera lähdettävä jo tänään palausmatkalle Tanskaan.
"Minä tulen mukanasi!" huudahti Knut. "Ja vedät minunkin niskoilleni saman palkinnon, joka on luvattu päästäsi?" kysyi ritari. "Onko tosiaankin uskallettu?"
"Mitäpä tässä maassa ei uskallettaisi!"
"Milloin saamme kostaa?"
"Pian, toivoakseni. Heti kun olen pitänyt huolen siitä, että pääset täältä pois, keskustelen linnanpäällikön kanssa suunnitelmastamme."
"Kirjeeni…" virkkoi Knut kalveten.
"Niin, niissä on koko suunnitelma esitettynä."
"Alusta loppuun", lisäsi edellinen lisääntyvällä levottomuudella ja melkein vavisten.