"Oletko jättänyt ne?" huusi ritari. "Vietiinhän minut sieltä väkivallalla!… Luulin vihollisten tehneen sen… kuinka saatoin silloin…"
"Mikset ilmoittanut Pernilla rouvalle?"
"Sellaisessa levottomuudessa, jossa olen elänyt, unhottaa moiset."
"Tai ajattelee ainoastaan itseään! Et kai edes tiedä, mihin olet pannut ne?"
"Tyynyn alle!"
"Yhä parempaa! Silloinhan ensiksi tuleva löytää ne! Kurja, sinä olet toimittanut meidät kaikki päiviltä pois!" Ja ritari syöksyi jälleen pystyyn; hän kutsui uskotuimman palvelijansa; tämän oli matkustettava yötä päivää noutaakseen kallisarvoiset paperit.
Ritari uskoi asian Pernilla rouvalle. Tämä otti asian tyynemmin kuin hän oli odottanut. "Tanska on näkevä siitä, että olemme luotettavia ystäviä", sanoi hän.
"Mutta se maksaa kenties henkemme!"
"Niin, jos jäämme tänne ja annamme ottaa sen."
Sillävälin olivat pelätyt kirjeet Kaarinan helmassa; hän luki ne yhden toisensa jälkeen ja koetti naulata sisällön pieneen päähänsä.