"Silloin ette uskaltaisi kieltää."
"Jospa voisi…"
"Mitä tarkoitatte?"
"Taivuttaa hänet…"
"Mihin?"
"Antakaahan minun miettiä asiaa." —
Sillävälin oli Kaarina pitänyt tarkkaavaisesti silmällä mitä tapahtui torilla, mitä henkilöitä tuli linnaan ja meni sieltä; kaikesta ja kaikkialta etsi hän pelastusta, mutta ei löytänyt sitä mistään.
Hän näki lähettilään palaavan vaahtoavalla ratsulla, ja hän tiesi, että kun tämä ei tuonut mitään mukanaan, niin hänet, tyttö parka, pantaisiin yhä varmempain telkien taa. "Kuka tietää, mihin pimeään luolaan minut heitettäisiin, jollei ritari olisi ihastunut kauneisiin kasvoihini", tuumi hän itsekseen. "Mutta jos kauneuden lahja on annettu pelastuksekseni, ei se ole koskaan koituva turmiokseni."
Kaksi kertaa näki hän Penttinsä kulkevan torin poikki; hän näytti surulliselta ja vakavalta.
"Mitään keinoa pakoon ei hän ole vielä löytänyt; ei, ei, täällä pidetään siksi ankaraa vartiota."