"Puukkonne!"
"Mitä ajattelet; se on terävä."
"Juuri siksi sopii se minulle."
Hymyillen päästi ritari sen vyöltään. "Lupaa minulle, ettet koskaan vedä sitä tupestaan", sanoi hän.
"Se saattaa suuresti riippua teistä."
"Yhäkö aiotte lähteä jo huomenna, herra ritari?" kysyi Pernilla rouva.
"Lähtisin mieluummin jo tänä iltana. Yöt ovat valoisat ja silloin matkustaa huomaamattomammin."
"Mutta yöt ovat kylmät. Tarvitsemme aikaa hankkiaksemme vaatteita palveluspojallenne."
Niin määrättiin lähtö seuraavaksi päiväksi. Pieni matkue lähti aamulla varhain; etunenässä ritari ja nuori palveluspoika, jolla oli ohut naamio, sen jälkeen neljä palvelijaa; mutta Pernilla rouva sanoi itsekseen, että varmaankin oli nuorin heistä maistanut taikajuomaa, niin kaihoisin katsein tähysteli hän kaunista hovipoikaa. "Käyttääköhän hän tosiaankin veistään, jos tarvis sattuu?" kysyi hän itsekseen, mutta ei näyttänyt löytävän vastausta.
He ratsastivat alussa jotensakin reippaasti. Ritari koetti alottaa keskustelua, mutta Kaarina oli nähnyt niin suruisen katseen Pentin silmissä, että se vei häneltä kaiken ilon ja hän vastaili sentähden lyhyeen ja yksikantaan tai vaikeni tykkönään.