Hovipoika suuteli hänen hameensa lievettä ja pikemmin lensi kuin juoksi linnaan.
"Ettekö tahdo jättää häntä minun huostaani siksi aikaa kuin oleskelette täällä?" kysyi Kirsti rouva.
"Olen niin tottunut häneen", sammalsi ritari silminnähtävästi hämillään.
"Näettehän, mille hän joutuu alttiiksi."
"Käsken hänet pysymään huoneessani, hän ei saa enää näyttäytyä."
"Sellaista voin käskeä minä, ette te; totelkaa sanojani ja uskokaa, että se on paras neuvo." Äänessä oli jotakin ankaraa, melkeinpä uhkaavaa.
Kaarle herra tahtoi ainakin tehdä välttämättömyydestä hyveen ja sanoi täydellä turvallisuudella jättävänsä hovipoikansa hänen haltuunsa, kuitenkin oli hänellä ensin sanottavana tälle yksityisesti muutamia sanoja.
"Niin monta kuin haluatte, siihen on teillä oikeus."
Mutta Kaarle herra näki Kirsti rouvan silmistä, että tämä oli arvannut hänen salaisuutensa, kenties suunnitteli ryöstää kallisarvoisen aarteensa! Kuinka kirosikaan hän hulluuttaan, että oli ottanut Kaarinan mukaansa; varman vartioston mukana olisi hänen pitänyt lähettää tyttö Skåneen siellä odottamaan hänen palaamistaan. Nämä ajatukset välähtivät salaman nopeudella hänen päässänsä; hänen oli niin pian kuin suinkin toimitettava asiansa ja sen jälkeen heti lähdettävä matkalle Tanskaan.
Kun hän sanoi Kirsti rouvalle, että hänellä oli tärkeitä asioita ilmoitettavana Erik herralle, osoitti Kirsti rouva suurta mielenkiintoa, mutta lisäsi, että hänen herransa joutui kiihtyneeseen mielentilaan, milloin hänet pakotettiin puuttumaan valtiollisiin asioihin; häntä täytyi sentähden aina valmistaa edeltäpäin, mutta varmaankin keskustelu voisi tapahtua huomenna aamupäivällä. Kuitenkin toivoi Kirsti rouva, että ritari tahtoisi etukäteen ilmoittaa hänelle mistä oli kysymys, niin hän voisi johdattaa herransa mielen asiaan.