Kirsti rouva viittasi ritarin tulemaan erääseen lehtimajaan, ja siellä kertoi Kaarle Alfinpoika hänelle siitä rohkeasta suunnitelmasta, joka oli tehty auttaakseen Kristian kuninkaan Ruotsin valtakuntaan.
"Puolestani tahdon tehdä kaiken voitavani sitä edistääkseni. Viivytte kai täällä vielä huomispäivän?" kysyi Kirsti rouva.
"Toivon pääseväni niin pian kuin mahdollista!"
"Olisimme voineet kutsua naapureita kokoukseen, mutta luulen, että asia on pidettävä niin salassa kuin mahdollista. Se tekee menestyksen varmemmaksi."
Nyt saapui Erik herra luo, hän sanoi leikkisästi, ettei hän voinut kauemmin sallia emäntänsä olevan ritarin kanssa kahdenkesken. Niin monet vuodet kuin he olivatkin olleet naimisissa, oli hän yhä edelleen mustasukkainen.
Ja niin vedettiin Kaarlo herra nuoren, hilpeän parven sekaan. Hän ei rohennut kysyä palveluspoikaansa ja turhaan tähysteli hän häntä kaikkialta.
* * * * *
Kun Kirsti rouva lähetti Kaarinan etsimään munkkia, ajatteli hän ensiksi pyrkiä pakoon, mutta hänen täytyi saada mukaansa Pentti, jonka kanssa hän ei ollut saanut vaihtaa sanaakaan.
Hän kyseli kaikilta, keitä tapasi, mutta kukaan ei sanonut häntä nähneensä. Jos hän olisi lähtenyt tiehensä siinä kirjavassa puvussa, jossa oli, olisi hän pian joutunut kiinni ja kenties joutunut viedyksi takaisin; mutta kuitenkin täytyi sen tapahtua, maa poltti hänen jalkojensa alla, ja sitä paitsi oli hänellä tärkeä salaisuus, jonka hän tahtoi ilmaista.
Hänen täytyi tehdä päätöksensä: jäädä tänne tai lähteä yksin. Hänen rinnassaan sykki pieni rohkea sydän, eikä hän epäillyt kauempaa; varovasti hiipi hän muuatta takatietä metsää kohden. Siellä oli vanha, rappeutunut rakennus, johon hän pahimmassa tapauksessa saattoi piiloutua.