"Kaikki mitä tahdot!"
"Älä rupea koskaan nunnaksi!"
"Kuinka voi sellaista pälkähtää päähäsikään", sanoi Kaarina nauraen kyyneltensä lomitse.
"Vanno minulle se!"
"Minkä kautta?"
"Madonnan ja meidän rakkautemme!"
Kaarina lankesi polvilleen ja kohotti kätensä taivasta kohden: "Pyhä neitsyt", sanoi hän. "Rakkauteni sinuun on erottamaton rakkaudestani häneen; vannon, etten koskaan suostu mihinkään tekoon, joka erottaisi minut kummastakaan rakkaimmistani!"
"Kiitos, armahin, ja nyt hyvästi!"
Ja Kaarina palasi takaisin linnaan, jossa häntä jo oli etsitty.
Kuinka ritarin silmät salamoivatkaan hänet nähdessään! Hän ei suinkaan näyttänyt olevan tykkönään lumottu; Kirsti rouva näki sen aivan hyvin, ja synnynnäisellä halveksumisen tunteella, jolla jokainen naissilmä katsoo langenneihin, silmäili nyt kaikkea muuta kuin virheetön Kirsti Gyllenstjerna alas kauniiseen lapseen, joka polvistui hänen edessään.