"En tuntenut teitä silloin!"
"Antakaa minun nähdä hänet!"
"Mitä se hyödyttäisi?"
"Ettekö voi käsittää, mitä äidinsydän tuntee?" huudahti Kirsti rouva kyynelissään. "Antakaa minun sulkea nukkuva lapseni syliini vielä kerran ja minä olen siunaava teitä kuolinhetkenäni!…"
"Niinpä vannokaa, että sitten sokeasti taivutte tahtooni!"
"Sen vannon pyhän neitsyen kautta!"
"Muistakaa, että hänen henkensä on käsissäni."
"En unhota sitä koskaan."
"Tulkaa sitten heti."
Ainoastaan palvelusväki oli liikkeessä, linnan muut asukkaat eivät olleet lähteneet makuuhuoneistaan, kun Kirsti rouva huntuun kääriytyneenä ja ainoastaan hurskaan munkin seuraamana nopein askelin riensi torirakennukseen; sen takana oli kappeli, jossa usein pidettiin rukouksia.