"Silloin puhuttelen häntä itse."
"Tehkää se ja vapauttakaa minut hänestä niin pian kuin mahdollista…
Minua kiduttaa hänen läheisyytensä."
Muuan palvelijatar, joka ilmoitti, että nuori tyttö oli jo moneen kertaan kysynyt eikö hän saanut puhutella jaloa rouvaa, sai käskyn seurata kunnianarvoista isää hänen luoksensa.
Kaarina otti isän vastaan päiväpaisteisesti hymyillen, hän oli jo edeltäpäin tullut siihen päätökseen, että isä ottaisi hänen ja Pentin suojelukseensa ja veisi heidät molemmat takaisin Kristina rouvan luo, joka runsaasti palkitsisi hänet.
"Iloitse, tyttäreni, autuuden hetki on lyönyt!" Sellainen oli munkin ensi tervehdys.
"Niin, rakas isä, tiedän, että vapaus on tänään tuleva osaksemme", sanoi Kaarina. "Ja nöyrästi ja koko sydämestäni olen kiittänyt pyhää neitsyttä."
"Hän on saanut vapauden!"
"Kuka? Penttikö?"
"Inhimillinen viisaus on voimaton!" huokasi munkki ja katsoi taivasta kohden.
"Mitä tarkoitatte, isä?"