"Rakennatte löysälle hiedalle! Mutta olkaa nyt valmis; tunnin kuluttua lähdemme."
"Jos kieltäydyn seuraamasta?"
"Seuraatteko mieluummin ritaria?"
"Ei, mieluummin hautaan!"
"Luostariin…"
"Ikäänkuin se ei olisi samaa."
Ja vähäistä myöhemmin sanoi isä Laurentius jäähyväiset Kirsti rouvalle, joka oli kalvennut varjokseen ja valitti kovaa päänsärkyä. Hän antoi munkille runsaita lahjoja ja lähetti kaksi palvelijaa häntä saattamaan. Nuori tyttö käärittiin pyhiinvaeltajan vaippaan, joka hänen täytyi pian olla valmis vaihtamaan noviisinpukuun ja samalla sanomaan jäähyväiset kaikille elämäntoiveille.
Mutta ennenkuin isä Laurentius lähti Ekholmasta, oli hän pitänyt huolen siitä, että valekuollut vietiin pois. Muutamia Vesteråsin luostarin palvelijoita oli hänen apunaan, ja kun Kirsti rouva vielä kerran hiipi torniin, löysi hän oven avoinna; näytti kuin siellä ei koskaan olisi ollut ketään kätkettynä.
Käytyään pikimmiten kasvatusäitinsä puheilla lasketti Kaarle herra kaikista viipymispyynnöistä huolimatta täyttä laukkaa takaisin Ekholmaan. Täällä tapasi hän ensiksi kaikista Erik herran, ja tämä viivyttelemättä ilmoitti hänelle säälittelevin sanoin kauniin hovipojan päätöksen ruveta nunnaksi. Kun ritari, aivan poissa suunniltaan, sanoi etsivänsä häntä yli koko Ruotsin maan, silloin puhui toinen niistä vapauksissa ja oikeuksista, jotka Ruotsissa kuuluivat kaikille, ja herra Kaarle Alfinpoika katsoi lopulta parhaaksi palata Tanskaan; mutta harmi asui hänen sielussaan ja hän vannoi verisesti kostavansa.
4.