Kokouksessa, joka sen jälkeen pidettiin raatihuoneella, valitettiin, miten vaikea oli kantaa veroja alemmalta kansalta. He eivät tahtoneet tehdä palkkatyötä muille ja heidän paras tulolähteensä oli kerjääminen, jota harjoitettiin hyvin yleisesti.

Muuan edellisen piispan, Johannes Olavinpojan, veli, jolla oli suuria maatiloja Suomessa, mutta joka nyt oli vanhuutensa päiviksi muuttanut Turkuun, missä hänet oli heti valittu raatiherraksi, sai nyt sanoiksi:

"Minun aikanani oli suhde isännän ja palvelijan välillä sekä tavan että selvän lain kautta tarkoin määrätty; muuttaminen ei tullut koskaan kysymykseen; mihin palvelija tuli, siellä hän pysyi ja sai niukan toimeentulonsa, ylhäisempäin luona palkollisten tuvassa, alempain luona yhdessä isäntäväen kanssa. Uppiniskaisuutta, tottelemattomuutta ja laiskuutta vastaan tiedettiin varma parannuskeino. Vitsa tekee hyviä lapsia; sentähden oli hyvä järjestys talossa. Pikku pojille oli hyvän tavan mukaan annettava juotavaa kuin haukalle, ruoskaa kuin aasille, ruokaa kuin haralle ja vaatetta kuin jäärälle. Ken siten menetteli omien lastensakin kanssa, hän kyllä tiesi pitää palvelijansakin kurissa. Työttömiä nähtiin harvoin, ja kenelle tarjottiin palveluspaikkaa eikä hän sitä ottanut vastaan, häntä ei saanut kukaan suosia. Sellainen oli vanha hyvä tapa, mutta nyt, kun veltto leväperäisyys on saanut yhä enemmän jalansijaa, tulevat pahat ajat, ja ken ei tuki puroa, hänellä on työ ja tuska padotessaan jokea. Sitä mieltä minä olen!"

Vanhan mielipidettä kuunneltiin kaikella sillä kunnioituksella, jota hänen ikänsä vaati.

Toiset arvelivat, että povariakoilla ja noidilla oli niin suuri vaikutus, että kaikki oma voima lamaantui; ennustettua onnea odottaessa ei välitetty nykyisyydestä, ja jos oli ennustettu pahoja, ei katsottu maksavan vaivaa taistella vastaan.

"He ovat kuitenkin kristittyjä ihmisiä", väitti Sten herra.

"Useimmat, jotka ovat kastattaneet itsensä, ovat tehneet sen tottelevaisuudesta, mutta harvat ovat menneet kasteelle omasta halustaan. Loistavat kirkonmenot hivelevät heidän silmiään, mutta ne, jotka harvoin tai eivät koskaan tule kirkkoon, ne pitävät parempina vanhoja jumaliaan."

"Ja uhrit!" virkkoi vanha Olavinpoika; "ette voi aavistaa, kuinka he riippuvat kiinni uhreissaan."

"Mitä he uhraavat?"

"Nuoria eläimiä."