Sten Sture otti vihdoin sananvuoron.
"Se, mitä jalo ritari on meille puhunut", virkkoi hän, "on niin ajattelemisen arvoista, että se hyvin ansaitsee mitä vakavinta miettimistä, mutta kun opin ja elämän yhtäläisyyttä ei vaadita ainoastaan yhdeltä luokalta, vaan se kuuluu kaikille, niin on meidän jokaisen painettava hänen sanansa mieleemme."
Sen jälkeen neuvoteltiin mihin keinoihin oli ryhdyttävä sodan sattuessa, mutta edellinen keskustelu oli tehnyt mieliin niin syvän vaikutuksen, ettei enää voitu oikein puuttua muihin asioihin.
Erottaessa pyysi pormestari, ettei valtionhoitaja panisi pahakseen, mitä oli tapahtunut; se oli ollut yllätys kaikille.
"Ja merkillisesti olosuhteita valaisevaa", vastasi Sten Sture.
"Mitähän piispa sanoo!"
"Luuletteko vanhuksen voivan joutua siitä kärsimään?"
"Se vaara on tarjolla!"
"Täytyykö piispan se tietää?"
"Katsokaas tuonne!" Vähintään puolet raatiherroista riensivät piispantaloon.