"Minulle on yhtä mieluista, että ensin saan tervehtiä teidän rouva äitiänne ja Tönne herran jaloa emäntää."
"Suuri kiitos; mutta juhlalliset vastaanottajaiset?"
"Niistä mielelläni luovun!"
Mutta samassa paukkuivat tykinlaukaukset valleilta; joku oli huomannut lähestyvän parven. Linnanportit lennähtivät auki ja pian oltiin suurella pihalla.
Gunilla rouva ja nuori linnanrouva riensivät ottamaan kunnioitettua vierasta vastaan; linnanpäällikkökin oli kuullut laukaukset ja palasi takaisin täyttä neliä, suuren ja loistavan parven seuraamana.
Monet suomalaiset herrat olivat liittyneet häneen saadaksensa tervehtiä uutta valtionhoitajaa, ja Sten Sturella oli pian ympärillään suuri joukko vakavia miehiä, jotka tahtoivat hänen kanssaan neuvotella maan asemasta.
Heistä kaikista oli Venäjä kuin lumivyöry, joka uhkasi peittää koko maan, eikä heistä ollut mikään tärkeämpää kuin että se saataisiin käännetyksi uusiin uomiin. Kun sentähden Sten herra sanoi heille, että hän oli saapunut niiden sotaisten suunnitelmien johdosta, joita hän pelkäsi erittäinkin Tanskan kruununprinssin hautovan, jo tietäen, että Tanskan toimenpiteet aina alkoivat liitolla Venäjän kanssa, ja että hän nyt tahtoi nämä tehdä tyhjiksi uudella rauhanliitolla itäisen naapurin kanssa, silloin olivat kaikki suomalaiset herrat sitä mieltä, että se oli viisaasti toimittu, ja kun he erosivat hänestä, tuumivat he keskenään, että harvoin kai oli niin nuori herra osoittanut niin suurta neuvokkuutta.
Herra Juhana Maununpoika oli ennaltaan tuttu Gunilla rouvan kanssa, ja se ihailu, mitä ritari osoitti hänen nuorelle tyttärelleen, ei lainkaan vähentänyt sitä osanottoa, jolla Gunilla rouva kuunteli vanhaa tuttuaan.
"Voin hyvin sanoa", virkkoi ritari, "että olen kuin runko, jonka kaikki oksat kuivuvat; se onneton ennustus, joka on lausuttu suvustani, uhkaa täyttyä."
"Onhan teillä kaksi poikaa?"