"Kyllä, mutta Saara muori tarvitsee häntä."
"Hänen mielestään", puuttui Turo puheeseen, "voisi Outi tulla kotiin, kun minä lähden pois".
"Se pitäisi hänen sanoa itsensä."
Anna lähetti häntä noutamaan, mutta kuinka hän kummastuikaan nähdessään Outin vanhoissa ryysyissään ja tukka vanukkeissa.
Hän tervehti molempia miehiä yhtä arasti ja vieraasti kuin hänellä oli ennen tapana ja kertaakaan kohottamatta silmiään.
He eivät siitä hämmästyneet, mutta Anna sitä enemmän; Outi näytti hänestä olevan oikea taituri teeskentelyn alalla, ja sellainen ei häntä miellyttänyt. Hän jätti heidät yksin, jottei näyttäisi tahtovansa vaikuttaa päätökseen, joka oli tehtävä, ja vakuutettuna siitä, ettei Outi millään syillä antaisi taivuttaa itseään.
Kun hän palasi hetken kuluttua, löysi hän Outin itkemästä ja molemmat miehet sangen kiihtyneinä.
"Hän ei tahdo!" huudahti vanhus.
"Vaikka olen luvannut hänelle, etten palaa koskaan takaisin", lisäsi
Turo.
"Jolleipä olisikaan muuta!" nyyhkytti Outi.