Mutta Esbjörniin hän pani erityistä arvoa; kun hän kiitti tätä pelastuksestaan, loi hän katseita, jotka kävivät läpi rehellisen saksalaisen luiden ja ytimien, mutta kuitenkaan ei tämä karttanut tulta, vaan kärpäsen tavoin etsi jokaista tilaisuutta palaakseen.
Viikkokausi Viipuriin saapumisen jälkeen syöksyi Outi eräänä aamuna varhain nuoren valtijattarensa luo ja heittäytyi hänen jalkoihinsa.
"Älkää antako heidän viedä minua täältä!" huudahti hän epätoivoissaan ja kyynelsilmin.
"Kenen? Keiden?"
"Isäni ja Turon; he tulevat molemmat!"
"Luultavasti sinun puheillesi."
"Ei, minä en tahdo… Minua pelottaa."
"Niin kiittämättömäksi et saa osoittautua! Minä menen ottamaan heidät vastaan, mutta sinä tulet heti, kun kutsun."
Nuori neitsyt meni ja kuunteli kärsivällisesti vanhuksen valitusta, kuinka hän kaipasi tytärtään.
"Eikö teillä ole hyvä ilman häntäkin?" kysyi Anna.