Tämän lisäksi antoi eukko hänelle varmoja tietoja kaikesta mitä tapahtui, eikä suinkaan säästänyt räikeitä ilmiantoja itseään vanhaa arkkipiispaa vastaan.
Mutta hyvistä toiveistaan huolimatta ei vallanhimoinen nainen ollut tyyni; rouva Bonti toivoi, että niin pyhä mies kuin isä Johannes painaisi ikäänkuin sinetin hänen toiveilleen.
Mutta kuinka saada hänet siihen?
Naisviekkaus toivoi löytäneensä keinon.
Hän pyysi ripittäytyä isä Johannekselle.
Tämä suostui, vaikkei epäröimättä; mitä hän tulisi tunnustamaan?
Isä Johannes ei häntä vielä tuntenut.
Hän valitsi varhaisen aamuhetken ennenkuin hänen armonsa oli vielä noussut.
Kun pappi astui rippituoliin, oli hän siellä jo ennen, ja kuului katkerasti itkevän.
Lempein, rakkautta henkivin sanoin kehotti isä Johannes häntä vilpittömästi ja peittelemättä tunnustamaan kaikki syntinsä, se antaisi, sanoi hän, "rauhaa ja tyynnytystä hänen sydämelleen."