Johannes katseli häntä kummissaan, tätä ei hän ollut odottanut.
"Kas tässä", sanoi rouva Bonti ottaen esiin muutamia kirjeitä. "Lukekaa nämä ja päättäkää, missä levottomuudessa ja pulassa olen elänyt viime kuukausina."
"Nämä kirjeet ovat kaikki tyyni osoitetut hänen armolleen arkkipiispalle."
"Täällä ovat myös hänen vastauksensa."
"Kuinka ovat ne tulleet teidän haltuunne?"
"Se on minun salaisuuteni."
"Vilpillä?"
"Ne koskevat isänmaatanne!"
"Ilmoitan hänen armolleen tai jätän ne hänelle."
"Ette tee sitä, kun olette ne lukenut." Näin sanoen poistui rouva Bonti huoneesta. Isä Johannes seisoi hämmästyksen lyömänä, koskaan ennen ei hän ollut joutunut moisiin seikkailuihin; kuinka voisi hän ymmärtää, mikä tässä oli viekastelua, mikä totta? Epäröiden piteli hän kirjeitä kädessään; lukisiko hän ne vai ei?