"Muuan lapsi parka on teljetty luostariin, ja minun täytyy hänet vapauttaa."
"Onko hän ylhäissukuinen?"
"Onneksi ei."
"Mutta hurskas Johannes, kuinka vähän tunnetkaan luostareita, jos luulet voivasi löytää sieltä mitä tahdotaan salata."
"Se on kuitenkin ainoa keinoni."
Piispa kirjoitti pyydetyn valtuutuksen: "Oletko tyytyväinen, rakas ystävä?" kysyi hän.
"Nyt täytyy teidän armonne päästää minut menemään?"
"Nyt, kun tarvitsen sinua enemmän kuin milloinkaan! Etkö näe, että siitä lukuisasta joukosta, joka liikkuu täällä talossani, puhuttelen harvoin ketään… Kaikki täytyy minun päättää yksin, sentähden ovat päiväni ilottomat ja yöni unettomat… Istu tähän vierelleni, niin tahdon sanoa sinulle jotakin."
Johannes istuutui piispan rinnalle ja tämä tarttui hänen käteensä. "Noilla kirjeillä, jotka nyt ovat palaneet tuhaksi, ei ollut enää mitään varsinaista merkitystä, kun kerran koko suunnitelmasta oli jo luovuttu, mutta hän, joka jätti ne sinulle, teki sen ilmeisesti saadakseen eripuraisuutta välillemme."
"Sitä en usko."