"Niin teenkin, mutta varovasti ja paljastamatta sydämeni sisimpiä ajatuksia."
"Miksei avoimesti ja rehellisesti?"
"Luottaisivatko minuun silloin ketkään ja voisinko silloin johtaa tapauksia?"
"Mutta täytyyhän ainakin Sten herran tietää…"
"Ei mitään! Hän on nuori ja varomaton; tahdon hänen tietämättään todistaa olevani hänen ystävänsä."
Sellainen kaksinaisuus ei ollut rehellisen Johanneksen mieleen, ja kun ylipappi muutamia päiviä myöhemmin kertoi saaneensa valtionhoitajalta hartaan pyynnön, että hänen armonsa tahtoisi kastaa äskensyntyneen pojan, silloin teki hänelle kipeää, kun piispa sanoi, että mainituista syistä täytyi hänen vastata kieltävästi pyyntöön.
Sten herran lähettilään mukana oli myös palvelija, joka pyysi puhutella Johannesta.
Tämä antoi hänelle kirjeen, jonka pyysi heti lukemaan ja siihen vastaamaan. Kirje oli tällainen:
"Kunnianarvoisa isä!
Jalo Kristina rouva lähettää teille minun, nuorimman hovineitonsa, kautta tuhannet terveiset. Ensin pyytää hän minua sanomaan teille, että Jumalan äiti armossaan on lahjoittanut hänelle pojan, ja tämän suuren siunauksen tähden tahtoo hän kiittää ja ylistää öin ja päivin. Mutta hänen oma onnensa vie ajatukset kaikkiin niihin, jotka kärsivät hänen tähtensä. Kirjeessänne — josta hän sydämellisesti kiittää — olette maininnut, että tahdotte lähteä etsimään hänen entistä palvelijatartaan ja ystäväänsä, Kaarina Eliaantytärtä; häntä on liikuttanut kyyneliin saakka, kun tahdotte antautua sellaiseen vaivaan. Mutta, kunnianarvoisa isä, ettekö tahdo saada siinä tehtävässä apua? Mies, joka tuo tämän kirjeen perille, on nimeltään Esbjörn, hän on Sten herran uskollisin palvelija ja suorittaa kaiken mitä hänen tehtäväkseen uskotte.