"Puhukaa!"
"Hän pettää teidän armoanne ja ilmaisee kaikki teidän salaisuutenne rakkaalle Sten herralleen… Karkurin, jota vadstenalaiset veljet etsivät, piilotti hän tai teki näkymättömäksi pirunkeinoillaan, ja kun tuli yö, vei hän hänet itse rannalle ja hankki veneen, jolla karkuri luikki tiehensä. Kalastaja on tänään tunnustanut sen itse minulle; hän sanoi myös, että karkuri joutui kiinni, vaikka hän pääsi uudestaan vapaaksi, eikä kukaan tiedä, mihin hän on livistänyt…"
"Herra olkoon kiitetty!" ajatteli Johannes.
"Kerron vielä enemmänkin siitä tekopyhästä. Kun täällä oli lähetystö kutsumassa teitä Sten herran lasta kastamaan, pujahti muuan heistä hänen luoksensa, mutta minä hiivin ovelle ja kuulin kaiken. Hänen jumalaton aikeensa on ryöstää joku nunna luostarista ja hän on hankkinut teidän armonne suostumuksen tunkeutuakseen kaikkialle ja ottaakseen, ken häntä enimmän miellyttää."
"Nyt valehtelette!"
Rouva Bonti hätkähti, hän ei ollut tähän asti välittänyt edes katsoa makaavaan, nyt teki hän sen; silmät ikäänkuin ryömivät ulos reijistään, ja liekö hän luullut sen olevan noituutta tai jotakin muuta, mutta äärimäisen kauhun huudolla syöksyi hän ovelle.
Mutta Johannes tunsi samalla joutuvansa sanomattoman tuskan valtoihin, hän oli niin hädissään kuin olisi tehnyt jonkin suuren rikoksen, ja hän tutkisteli melkein kauhulla itseään… Silloin muisti hän juoman ja nöyrän sydämen tyynellä luottamuksella lankesi hän rukousjakkaralle polvilleen ja rukoili… Silloin kuuli hän hiljaisia askelia takanaan ja ymmärsi, että rouva Bonti tuli takaisin. Oli unhottanut lamppunsa pöydälle palamaan, mutta ei uskaltanut häiritä rukoilevaa, vaan poistui yhtä hiljaa kuin oli tullutkin.
Johannes nousi, sammutti lampun ja palasi vuoteeseen, jossa hän pian nukkui vanhurskaan tyyntä häiritsemätöntä unta.
Seuraavana aamuna, kun linnan kaikki asukkaat olivat kokoontuneet sen edustalle, puuttui rouva Bonti joukosta, ja muutamat palvelijat kuiskailivat keskenään, että koko yön oli valkea palanut hänen huoneessaan ja hänen oli kuultu kulkevan siellä edestakaisin ja ylös ja alas portaita. Arkkipiispan kysyttyä kertoi Johannes mitä oli tapahtunut ja piispa aivan nautti ajatellessaan sitä pelästystä, jota eukko oli mahtanut tuntea, mutta kun hän sai kuulla juoman vaikutuksesta, sanoi hän kalveten: "Olen hänen vallassaan, hän on jolloinkin toisella kertaa antava minulle kuolettavan myrkyn."
"Miksette laita häntä pois?"